K) Kuka olet, kerro nimimerkkisi ja esittele kuvasi, joilla esiinnyt verkossa. Liittyykö niihin jokin tarina?
V) Linda Saukko-Rauta, Twitterissä @saurau. Minulla ei ole varsinaista avatar-olemusta siellä täällä seikkailevan piirroshahmon lisäksi. Se puolestaan pohjautuu jo lukioajan elämäntuskaan, jolloin piirtelin muista pilakuvia, mutta en muka osannut piirtää itseäni lainkaan.
K) Kerro jotain työstäsi.
V) Ehdin olla reilut 8 vuotta ruotsinopettajana, mutta nykyään yritän humanistipohjalta päivätyökseni kehittää verkkopedagogiikkaa JAMKin Liiketoiminta ja palvelut -yksikössä. Oman toiminimen puitteissa piirtelen sarjishenkisiä tilaustöitä.
K) Esittele jokin oma verkkolinkkisi (esim. kotisivu tai blogi)
V) Saukon Taivaspaikka on sarjakuvamuotoinen blogini, jossa aiheet liikkuvat opettajuudesta työelämän kurimukseen sekä internetin ihmemaailmasta parisuhteeseen ja naisen elämään. Ensin piirtelin salattuihin kansioihin, kunnes yleisön painostus ajoi julkisuuteen piirrosten kanssa. Siitäpä tämä verkkopersoonani laajamuotoisempi kehitys alkoi.
K) Miten koet sosiaalisen median muuttaneen työtäsi?
V) Verkkotouhut yleensäkin mahdollistivat sen, että olen saanut mahdollisuuden kokeilla jotain muuta kuin ruotsinopettajuutta. Sosiaalinen media on tuonut lähes kaikki kuvitustyötehtävät ja aimo kasan yhteydenottoja piirroksistani kiinnostuneilta. Verkostoilla on siis ollut todella iso vaikutus kaikkeen nykytyöhöni.
K) Mitä yhteisöpalveluja käytät vähintään joka viikko?
V) Facebook ja Twitter. Näitten lisäksi aktiivikäytössä ovat tietty Wordpress, Posterous, Diigo ja Spotify. Google+:aa käyn vähän vilkuilemassa, mutta aktiivinen käyttäminen on nyt jäänyt vähemmälle.
K) Mikä on lempipalvelusi netissä? Entä oletko harkinnut jonkin palvelun jättämistä?
V) Facebook, sillä se kertoo ihmisistä niin paljon. Minustakin. En ole aktiivisesti harkinnut minkään palvelun hylkäämistä, mutta jos jokin palvelu ei innosta, en aktivoidu sen parissa vaan käyttäjätilini jää lohduttomaksi torsoksi.
K) Ketä oman alasi "gurua" seuraat verkossa?
V) Gurua? (Äyh, siinäpä some-aikakauden sana...) No tässä muutamia tietäväisiä ja tietoaan jakavaisia verkkoihmisiä: Outi Lammi, Anne Rongas,Tarmo Toikkanen, Tero Toivanen – ja näitähän seuraavat kaikki joka tapauksessa. Twitterin avulla on helppo seurata myös esim. ruotsalaista kouluväkeä.
K) Mistä erityisesti pidät sosiaalisessa mediassa?
V) Matalasta kynnyksestä, ihmisten tekemästä ja jakamasta sisällöstä, lolcatseistä, yhteisistä merkityksistä, reaktioista ja kokemuksista, taitavista viestijöistä.
K) Entä mitä kritisoit sosiaalisessa mediassa?
V) Yhden asian ihmiset, erihuumoriset ankeuttaja-latistajat ja guruksi julistautuneet some-messiaat ärsyttävät aina välillä.
K) Mitä hyödyllistä opit viimeksi sosiaalisen median kautta?
V) Tripadvisor-neuvoista oli taas paljon hyötyä lomahotellin valinnassa. Tripadvisorissa kansa saa arvioida ja suositella mm. majapaikkoja ja hotelleista saa hyödyllistä lisätietoa. Joskus arvioihin on syytä suhtautua kriittisesti, mutta yleensä arvioitsijoita on niin paljon, että arvioinnit ovat suurin piirtein todenmukaisia. Tripadvisor-sovellus on muuten kätevä iPadissä myös: oman sijaintinsa perusteella näkee lähimmät hotellit ja pääsee lukemaan niiden arviot. Palvelu sopii tällaiselle kontrollifriikille, joka haluaa suunnitella lomansa huolella.
K) Mitä muuta haluaisit kertoa Nettikahvilla -blogin pitäjille tai lukijoille?
V) Hirvittävän kiva, että koitte, että verkkohahmoni on niin mielenkiintoinen, että sitä sietää haastatella. Tosielämän Linda onkin ihan tylsä ja flataanen.
Kiitos haastattelusta Linda ja pidä hauskaa hyvin valitussa lomahotellissasi sitten kun sinne asti pääset!
(Ja tiedoksi lukijoille: ei Linda oikeasti ole yhtään tylsä, vaan todella mahtava tyyppi.)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun jaksat odottaa kommenttisi julkaisua, sillä spammin vuoksi moderoimme kommentit.